perjantai 13. toukokuuta 2016

Vähän pöllömpi seinäkoriste































Tämä pöllö sai sulkansa munakennoista. Sen runko on pahvilaatikon kyljestä ja napit ovat vanhasta villatakista. Kierrätys kunniaan :)

Hahmottelin ensin vartalon pahvinpalaseen.
















Ja leikkasin irti. VINKKI: Runkoon kannattaa jo tässä vaiheessa tehdä ripustusreiät sekä pujottaa nauha tai rautalanka.
















Hahmottelin pöllölle silmät, nokan ja kulmakarvat. Siivet, masu sekä pää ovat lähinnä siksi, että sain ne hiukan koholleen litteästä alustasta ja syntyy kolmiulotteisempi koriste.



























Sulat leikkasin siis munakennoista.











Kymmenen munan munapakkauksesta hyödynnetään siis nuo "keskitötteröt", joita on 4 kpl. Jokaisesta tötteröstä tulee 4 sulkaa, eli yhdestä kennosta saadaan 16 kpl sulkia. Minun pöllööni, joka on noin 50 cm korkea, tarvittiin noin 200 kpl sulkia. Ja minä olin hieman valikoiva pöllön värityksestä, niin osa maalaamistani sulista jäi odottamaan seuraavaa projektia. Vasta asetellessani sulkia pöllön runkoon näin miten paljon todellisuudessa esim. siipien värisiä sulkia tarvittiin. Pöllön muodot myös sanelivat menekkiä; joihinkin kohtiin niitä piti laittaa enemmän limittäin kuin toisiin. Eli minulla munakennojen tarve oli ehkä noin 15 kappaleen luokkaa.

Palataanpa takaisin munakennojen tötteröihin. Leikkasin ne ensin auki.








Mielestäni niissä on jo kiva pisaramainen muoto valmiina, joten se helpotti leikkaamista.



















Sen jälkeen maalasin ne akryyliväreillä. Tässä kohtaa olin vähän suunnitellut, että siipiä tummemmalla, vatsaa vaaleammilla sävyillä jne.














Seuraavaksi käsittelin kulmakarvoja. Minä halusin niistä voimakkaan ja tuuhean näköiset. (Jotkut haluavat päinvastaista... :D)

Käsittelin ne muutamalla palalla paperia ja maalarinteipillä.














Rutistin wc-paperia myttyyn ja rullasin teippiä ympärille.



















Maalasin suoraan teipin päälle. Liimasin maalatut, kuivuneet kulmakarvat pöllöön vasta sulkien liimaamisen jälkeen.

Tässä välissä käsittelin myös pöllön runkoa. Liimasin pöllön runkopalaan kiinni siivet, mahan ja pyöreän pään. Näistä muodostuu hiukan ulokkeita, joita myöden sulkia on helpompi asetella. Samalla työhön tulee hiukan sitä kolmiulotteisuutta, kuten aiemmin mainittu.
Tässä kohtaa on vapaavalintaista tehdä rungolle hieman lisäkäsittelyä. Suosittelen ainakin sen maalaamista, koska sulkien välistä saattaa runkoa pilkistää. Minä maalasin sen keltaiseksi mahan sävyn mukaan. Mielestäni pahvin pilkistäviä onttoja reunoja kannattaa hieman myös "tilkitä" ennen maalausta. Minä levitin pöllön päälle munakennoista, vedestä ja puuliimasta tehtyä paperimassaa, mutta siinä oli mielestäni suhteettoman suuri työ siihen nähden, että lopputulema jää kuitenkin piiloon. Jälkiviisaana voisin ehdottaa mieluummin esimerkiksi talouspaperin liimaamista vesi-liima-seoksella tarvittaviin kohtiin. Eli tilkitsemään juuri nuo pahvin reunat piiloon sekä tasoittamaan hiukan pahvikerrosten korkeuseroja.

Kun rungon maali sekä sulat olivat kuivuneet, liimasin puuliimalla sulat kiinni.

Silmien päälle liimasin tavallista paperia ja töpötin sienellä akryylimaalia hennosti pintaan ja annoin kuivua. Sitten liimasin napit. Nokan käsittelin samalla tavalla.






























Minä en ole maalaus-ihmisiä lainkaan. Maalasin kaikki sulat ihan mutu-tuntumalla, mutta yritin tähdätä siihen, että yksikään sulka ei jäänyt vain yhdellä sävyllä maalatuksi.






























Liimasin sulat aika tiiviisti vierekkäin ja myös yläriviä aina hiukan alarivin päälle, jotta keltaista runkoa näkyisi lopputuloksessa mahdollisimman vähän.































Kuumaliimalla homma hoituisi varmaan vähän nopeammin, mutta puuliimalla tehtäessä jää aina hiukan pelivaraa, etenkin jos käy kuten minulla: "...eiku..." :D






























Koska tällä pöllöllä on niin vahvat kulmakarvat, niin ajattelin koko ajan että siitä tulee liian pelottava. Pitkään pyörittelin silmien ja kulmakarvojen asentoa, ettei niin kävisi. Ja välillä liikuin nappien kanssa niillä rajoilla, että ilme oli kuin Muppeteissa konsanaan...






























Pintaan voisi vielä suihkuttaa spray-lakan(?)






























Ei pöllömpi kuitenkaan?






























Ja seuraavaksi googlettamaan munaruokia... :D

Sini

10 kommenttia: