lauantai 16. heinäkuuta 2016

Syntymäpäiväkortti yksivuotiaalle




















Askartelin kortin lapsen yksivuotissyntymäpäiville. Tokihan tämä sopii vaikka minkäikäiselle onnittelukortiksi. Tässä kortissa on erikoinen malli ja sen voi asettaa päivänsankarin juhlapöytää koristamaan. Kortti on erityisen värikäs ja teeman mukaisesti siihen voisi kirjoittaa vaikkapa "Lämpimät Onnittelut Päivänsäteelle!" Syntymäpäiväsankari pääsee kyllä todennäköisesti käsiksi lahjaan, mutta valitettavasti tämä kortti ei ole pikkukätösiin sopiva irtoavien osien takia. Mutta koska kortti on aika kiva, se saattaa päätyä piirongin laatikkoon ja päivänsankari pääsee ihailemaan sitä sitten paremmin kun ikää on karttunut ;)

Kortin värikkyys syntyi vesivärimaalauksesta. Työstin tämän paperin samalla tavalla (ja itseasiassa samalla kertaa) kuin vesiväriperhosissa. Ohjeen löydät TÄÄLTÄ.












Suihkautin pintaan hieman spray-lakkaa, koska vesivärjätty paperi tuntuu käsiin karhealta. Lakan jälkeen pinta kiiltää kauniisti. Kannattaa antaa paperin tuulettua hyvän aikaa, niin että haju haihtuu kokonaan pois.
















Kortin pohjasävyksi valitsin vaaleanvihreän kartongin. Korttipohjan kaavan löydät TÄÄLTÄ. Käsittelin kartongin kaikki reunat punaisella musteella, eli töpötin meikkisienellä reunat kauttaaltaan läpi.











Leikkasin auringonsäteet vesiväripaperista. Tein samansuuruisia suikaleita. Käsittelin myös niiden reunat punaisella musteella.












Kiinnitin suikaleet korttiin kaksipuoleisella teipillä.












Yritin hahmottaa sopivia säteiden paikkoja myös kortin "porras-osioon", mutta riippuen katsontavinkkelistä ne näyttävät ihan erilaisilta. Päätin olla ottamatta asiasta liikaa stressiä, ja kiinnitin ne hyvin luovasti :D












Säteet tarvitsivat myös pallon. Leikkasin sen samasta vesivärimaalauksesta. Minä kyllä todella pidän tästä värien liukumasta :)
















Leikkasin keltaisesta kartongista numeron yksi, ja töpötin punaista mustetta numeron reunoihin myös.











Kiinnitin ne korttiin seuraavasti.
















Syntymäpäiviin kuuluu lähes aina ilmapalloja! Leikkasin kolme hieman erikokoista palloa keltaisesta kartongista ja käsittelin reunat musteella.
















Liimasin niihin eläintarrat.











Löysin kelta-kultaista nauhaa pallon naruiksi.












Kiinnitin pallot naruineen kortin portaisiin.











Kortti näyttää tältä sivusta katsottuna.
















Eläinhahmot sopivat väritykseltään sävyihin todella sopivasti.
















Mielestäni tämä kortti sopii sekä pojalle että tytölle, mutta tästä on helppo varioida sävyjä ja teemoja mielensä mukaan.
















Päätin vielä lisätä muutaman askartelutimantin numeroon yksi.
















Kuten aiemmin mainitsin, tämä kortti asettuu hienosti pöydälle tai hyllylle.






























Toinen mielessäni käynyt vaihtoehto voisi olla myös ihan kiva: aurinkoon voisi kiinnittää syntymäpäiväsankarin valokuvan. Silloin onnittelut todella kohdistuisivat Päivänsäteeseen sekä sanoin, että kuvin :)



















Aurinkoisia askarteluhetkiä!
-Sini-

8 kommenttia:

  1. Vau, tosi hieno ja iloiset värit ♥

    VastaaPoista
  2. Suloinen kortti! :) Mukana arvonnassa.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Ihana! :) Mukana arvonnassa! hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  4. Airiina
    Mukaan arvontaan, ihana kortti perheen pienelle joka täyttää lokakuussa vuoden, olisi hänelle oiva.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  5. Henna28
    Onpa söpö, omalle lapselle antaisin kunhan hän täyttää vuoden.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Ihana kortti mukaan arvontaan

    VastaaPoista
  7. ARVONTA ON PÄÄTTYNYT 14.8.2016. VOITTAJIEN NIMET ON JULKAISTU http://madebysini.blogspot.com/2016/08/ylimaaraisten-poisto-arvonta.html
    KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE JA ASKARTELUNTÄYTEISTÄ SYKSYÄ! :)
    PS. SEURAAVA ARVONTA ON TULOSSA PIAKKOIN ;)

    VastaaPoista