maanantai 25. heinäkuuta 2016

Jin ja Jang -kortti hääparille


























Askartelin kortin hääparille. Teemana käytin Jin ja Jang -ajatusta, sillä minusta siinä on symboliikkaa kerrakseen. Wikipediasta lainattua: "Jin ja jang ovat kiinalaisessa filosofiassa maailmankaikkeuden kaksi vastakkaista, toisiaan täydentävää perusvoimaa. Jin symboloi muun muassa naisellisuutta, pimeyttä, kosteutta sekä passiivisuutta ja jang vastaavasti miehisyyttä, valoa, kuivuutta sekä aktiivisuutta".

Käytin kortin pohjana valkoista kartonkia. Muotoilin sen siten, että sain kanteen Jin ja Jang -merkin.








Tarvitsin myös kahdet kappaleet pisaranmuotoisia merkkejä. Käsittelin kaikki reunat mustalla musteella meikkisienellä töpöttäen.











Toiset kappaleet kiinnitin kortin kanteen.















Toiset kappaleet muodostivat pohjan hääparin vaatteiden alle. Kiinnitin ne kortin sisäpuolelle aika tarkalleen samaan kohtaan kuin Jin ja Jang -symbolit kannessa.














Morsiamen mekon leikkasin käsintehdystä luonnonvalkoisesta paperista. Käsittelin myös nekin reunat mustalla musteella, että se erottuu taustasta. Lisäsin helmenpuolikkaita miehustaan. Kaulanauhaksi liimasin pienen pätkän askarteluhelminauhaa. Vaikka morsian onkin yleensä kokonaan valkoisissa, niin silti halusin tuoda esille pienen mustan yksityiskohdan, jotta symboliikka toteutuisi hieman. Siispä liimasin askartelutimantin helminauhaa täydentämään.























Sulhasen frakki syntyi kimaltavan mustasta askartelukartongista. Leikkasin valkoista kartonkia paidaksi alle. Kokonaisuuden täydensin rusetilla, helmenpuolikkailla, napeilla sekä kangaskukalla.































Tämän kortin suurin työ oli ehdottomasti suunnittelupuoli ;) Vaikka kortti todella muodostuu kahden pisaranmuotoisen symbolin ympärille, yhteensovitus ja suunnittelu otti kuitenkin pienen tovin...






























Matkan varrella syntyi paljon uusia ideoita, ja ehkäpä niitä saatan toteuttaa toisella kertaa. Halusin kuitenkin säilyttää yksinkertaisen ilmeen.

























Tähän loppuun haluan vielä lainata Wikipediaa: "Jin ja jang ovat toinen toisistaan riippuvaisia – toista ei ole ilman toista. Jiniä ja jangia ei voi erottaa toisistaan." Näihin yltiöromanttisiin sanoihin toivotan kaikille vastavihityille Paljon Onnea ja Rakkaudentäyteisiä Vuosia <3

4 kommenttia:

  1. Sulla oli mahtavia kortteja. Hääkortti näytti tosi vaikealta tehdä. Laitan blogisi lukijalistalleni.
    Tule ja liity myös minun blogiini jäseneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Tuija, ja kiitos kehuista ja palautteesta :) Sinulla näytti olevan todella kattava blogi, minun täytyykin käydä tutustumassa oikein ajan kanssa, mahtavaa! :)

      Poista
  2. Tosi hieno kortti.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blohissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nopea vilaus blogissasi paljasti että sinnekin täytyy poiketa ajan kanssa tutustumaan :) Kulhojen arvontaan en ehtinyt mukaan, ehkäpä seuraavaan sitten :)

      Poista